Palmusunnuntai, pajunkissa

Palmusunnuntai on perinteinen lasten virvotaan varvotaan-päivä. Tällä kertaa palmusunnuntai osuu kalenterissa päivämäärälle 24.3.2024 eli tapansa mukaan pääsiäistä edeltävälle sunnuntaille.

Virpomissunnuntain perinteisiin kuuluu koristeltujen pajunkissaoksien kera virpominen naapureiden ovia kierrellen ja karkkia tai muuta vastineeksi pyydellen. Virpomisperinteeseen kuuluu pajunoksien lisäksi usein myös lasten pukeutuminen noidiksi.

Miksi virvotaan?

Virpominen juontaa juurensa kristinuskosta, mutta siihen on sekoittunut myös maallisia tapoja. Kristinuskoon pohjautuvassa perinteessä virpominen juontaa juurensa Jeesukseen ja Jerusalemiin, missä hänen ratsastaessa piinaviikon alla aasilla hänen eteensä tiettävästi heiteltiin palmunoksia, joiden asiaa meillä ajetaan palmujen puutteessa pajunoksilla. Noidiksi ja muihin asuihin pukeutuminen puolestaan juontaa juurensa maallisemmista perinteistä Länsi-Suomesta (ja alunperin Ruotsista), ja on ajansaatossa sekoittunut uskonnollisempaan perinteeseen Itä-Suomesta. Virpomisen tarkoitus on, riippuen virpojasta, siunata, karkoittaa pahoja henkiä ja/tai tuoda terveyttä vastaanottajalle.

Mitä palkkioksi virpojalle?

Varsinaista sääntöä virpomispalkkioista ei ole. Tyypillisimpiä ovat kuitenkin erilaiset karkit kuten pienet (tai isommatkin) suklaamunat. Onpa joskus joku saattanut kolikonkin koriin laittaa.

Virpomisloruja

Virpomisen perinteisiin kuuluu myös virpomislorut, joista yleisin kuuluu ”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.”

Loruja on kuitenkin monia muitakin, joten mikäli tuttu ja turvallinen ei miellytä tai kaipaa vaihtelua, olemme listanneet alle muutamia vaihtoehtoisia loruja.

==
Virvon varvon vitsasella, koskettelen pajun oksasella,
isännälle ikä pitkä, emännälle perä leveä,
tyttärelle punaset posket, pojalle hyvä hevonen.
Siulle vitsa, miulle mitä vaan.
==
Virvon varvon, tuoreeks terveeks
rikkaaks rakkaks, viikon vappaaks
sulle vihta, mulle mielellään karkkia.
==
Virvon varvon vitsa on uusi, kaunis kuin kukkiva tuomi,
elämän onnea toivotan sulle, nöyrästi vaadin palkkaa mulle!
==
Virvon varvon vitsasella, rikkaaks, rakkaaks,
ison talon isännäks.
Viikoksi velkaa, vuuveksi vappaata,
sinulle vitsa, minulle palkka,
annotko munan vai markan!
==
Muut ne virpoo vitosella,
mie vain kymppejä kyselen.
==

Lue myös: Pääsiäinen

Palmusunnuntai eri vuosina

  • Palmusunnuntai 2022: 10. huhtikuuta
  • Palmusunnuntai 2023: 2. huhtikuuta
  • Palmusunnuntai 2024: 24. maaliskuuta
  • Palmusunnuntai 2025: 13. huhtikuuta